perjantai 15. maaliskuuta 2013

Mansikkahalko


Tein tällä kertaa kerroksellista mansikkasaippuaa.


Saippuahalko koostuu siis useasta erilaisesta saippuamassakerroksesta.
tein saippuahalon silikoonimuottiin (leivontatarvike).


Laitoin joukoon kuivattuja mansikkahippuja ja tuoksuksi mansikkaa..
Tarvikkeita saa ostaa Pienestä tuoksukaupasta.

Kommenteissa minulta pyydettiin tarkempaa ohjetta. 
Ihan tarkkaa ohjetta en pysty antamaan, koska tein tämänkin saippuan näppituntumalla.

Tarvikkeina:
Mietoa valkoista saippuamassaa
Kirkasta saippuamassaa
Karitevoita
Hamppuvahaa
Aprikoosinsiemenöljyä
Mehiläisvahaa
Mangovoita
punaista väriä
kuivattuja mansikoita
kaurahiutaleita
e-vitamiinia
*taikapähkinäöljyä hitsaamiseen*

Nyrkkisääntönä: rasvoja ja öljyjä yhteensä 10 tl/ 1kg saippuamassaa.

Ohjeesta:

  1. Massat on AINA sulatettava VESIHAUTEESSA eri astioissa miedolla lämmöllä teräsastiassa. 
  2. Kun ne ovat sulaneet pienennä levyä niin, että massat säilyvät sulina, mutta eivät kuumene liikaa.
  3. Lisää väriä sopivasti tipoittain molempiin massoihin ja sekoita teräslusikalla tai -kauhalla. 
  4. Lisää öljyt ja vahat valkoiseen massaan ja anna niiden sulaa massan sekaan. 
  5. Lopuksi lisätään glitteriä (ei pakollista) ja mansikkatuoksua joitain tippoja.


Kasaaminen:
  1. Vuoan pohjalle kaadoin kirkasta massaa ja ripottelin sen päälle muutamia mansikka hippusia. Suihkautin *Taikapähkinäöljyä*.Vein saippuan hetkeksi ulos (muutama aste pakkasta) jämähtämään
  2. Sitten oli seuraavan kerroksen vuoro ja taas hitsasin *Taikapähkinäöljyllä* ja vein ulos jähmettymään.
  3. Näin jatkoin loppuun saakka. Viimeiseksi ripottelin kaurahiutaleita ja mansikkahippujasaippuan pinnalle. Ja taas ulos jähmettymään ihan kovaksi saippuahaloksi. Massa EI SAA JÄÄTYÄ!
  4. Lopuksi kakku otetaan muotista pois. Silikoonivuoan sijaan tämän voi tehdä maitopurkkiin jos leikkaa yhden sivuista auki ja teippaa ilmastointiteipillä purkin tiiviiksi.
  5. Vuoan alle kannattaa aina laittaa puinen leikkuualusta tms., joka tukee muottia kuljetusten aikana.
  6. Saippuaa kannattaa pitää huoneenlämmössä ilman muovia ainakin viikon ajan.
  7. Omatekoisen saippuan pinnalle saattaa tulla vaaleaa pintaa, jos saippuamassaa ei ole sulatettu oikein tai jos massassa on liikaa öljyjä. 


Pohjaan laitoin kaurahiutaleita ja kuivattuja mansikkahippusia.


Saippuakakkua, ole hyvä! 
Nämä saippuamassat ovat erittäin hellävaraisia ja lisäsin massoihin vielä hoitavia aineita runsaasti.


Noi tummat pilkut tuossa pinnalla ovat kuivattua mansikkaa.




Laikkasin ja laitoin sellofaanipusseihin.




8 kommenttia:

  1. Voi että on ihana halko, mansikkaa nam.
    Sie oot kyllä oikia mestar näis saippuva asiois:)

    VastaaPoista
  2. Näyttää hienolta!! Olisiko mahdollista saada vähän syvällisempi postaus tähän saippuan valmistukseen? Itseäni kiinnostaisi hirveästi tehdä saippuaa, mutta mitä ne hoitavat aineet ovat ja tuoksut mitä käytät? ja millainen prosessi se on??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin tehdä tähän samaan postaukseen ohjetta. Mutta olen tehnyt tämän saippuan noin kuukausi sitten, joten en muista tarkempaa ohjetta.
      Ostan aina kaiken mahdollisen Pienestä tuoksupuodista, koska siellä on nopeimmat toimitukset. Olen myös tilannut Saippuapajasta tuotteita, mutta toimitusajat ovat olleet huomattavasti pidemmät.

      Poista
  3. Siis VAU.. tekisi mieli haukata pala :)

    VastaaPoista
  4. Makeen näköinen halko <3 saanko udella mitä nuo hoitavat aineet oli joita lisäsit runsaasti? jospa saisin jotain vinkkiä omiin tuotoksiin :)

    Itsen en ole iknä tuoksukaupasta tilannut, ainakaan vielä. tyytyväinen olen saippuapajaan ollut. tukkään ite myös väreistä ja kimalteista niin paljon että siellä on mulle just sopiva valikoima :DD

    VastaaPoista
  5. Ihania nämä saippuat! Mistä olet saanut tilattua taikapähkinäöljyä? En löydä sitä mistään suomalaisista verkkokaupoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää muista, mistä sitä aikoinaan tilasin, mutta löysin vastaavaa Saippuapajalta:

      http://www.saippuapaja.fi/product/73/taikapahkinavesi-hamamelis-virginiana

      Poista


Sinipellavainen kiittää kommentistasi jo etukäteen.