Näytetään tekstit, joissa on tunniste sabluunat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sabluunat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. kesäkuuta 2026

Taidevastat 🍃🍃🍃



Kesä on käsillä, ja sen myötä myös saunan pehmeät löylyt ja tuoksuvat hetket. Tänä vuonna halusin kokeilla jotain hieman erilaista – valmistin neljä saunavastaa pellavapefleteistä. 



Lopputulos on yhtä aikaa perinteinen ja leikkisä, juuri sopivasti modernilla saunatwistillä.


Ennen reunojen ompelua pysähdyin hetkeksi värien äärelle. Pellavan luonnollinen pinta houkutteli painamaan siihen kuvioita kangasväreillä. Olisin voinut tehdä koivunlehtisabluunan itse, mutta...


käytin tällä kertaa sabluunoita apuna. Annoin kädenjäljen näkyä tarkoituksella: kuviot eivät ole liian tarkkoja tai täydellisiä, vaan eläväisiä ja hieman rosoisia. Juuri tämä tekee niistä aika hauskoja. Lapset voi ottaa tähän puuhaan mukaan. Lehtiä voi painella vaikka kolmion muotoisilla sienen paloilla.


Kuvan narusaippuoiden tuunausohje Täällä klik*!


Narusaippuoiden tuunaamisohjeeseen linkki edellä.


Kuvioinnissa ideana oli luoda vaikutelma koivun vastasta. Kun pellavapefletit kiedotaan vastan muotoon, painetut kuviot asettuvat lomittain ja muodostavat kokonaisuuden, joka muistuttaa koivun lehtiä ja oksien rytmiä. Lopputulos on yllättävän luonnollinen – melkein kuin kesä olisi kiedottu mukaan saunaan. 



Kangasväreillä painaminen pellavalle oli ihanan meditatiivista puuhaa. Väri imeytyy kankaaseen pehmeästi, ja jokainen painallus jättää hieman erilaisen jäljen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että värin kiinnitys on tärkeä vaihe. Kun työ on täysin kuivunut, värit kiinnitetään silitysraudalla – näin kuvio kestää käyttöä ja pesua paremmin. Pellava kestää hyvin lämpöä, joten kiinnitys onnistuu helposti ilman erityistä varovaisuutta. käytin leivinpaperia työn päällä, se esti maalin tarttumisen raudan pohjaan. 





Kuvassa näkyy kaksi valmiista vastoista, kauniisti sellofaaniin kiedottuna. Ne ovat valmiita kesän lahjoiksi tai omaan saunanautintoon. 


Pienikin käsityöhetki voi tuoda mukanaan paljon iloa – ja ehkä ripauksen koivun tuoksuista tunnelmaa, vaikka vastat olisivatkin tällä kertaa pellavaa.


-@Sinipellavainen