Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunika. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. lokakuuta 2022

maanantai 27. syyskuuta 2021

Unikko



Tein Marimekon Unikosta tunikan.


Kankaanpalan sain ostettua Marimekon tehtaanmyymälästä.


Heti kotiin Herttoniemestä tullesssa aloin selaamaan nappivarastojani.


Pikaisesti leikkasin entisilla luottokaavoillani kankkan osiin ja sitten vaan ompelemaan uutta tunikaa.






Nappeja olen hamstrannut Marimekon YSMY:stä vuosia sitten. Niitä oli vielä purkissa.
 Ihanaa!

Saumuriinkin löytyi langat sävy sävyyn. 

Ompelu ei kauan kestänyt, vaikka eteen tulikin nappilista.


Kangas oli ryppyinen, mutta oli pakko ottaa kuva ennen helman ompelua.

Peitetikkikoneella ompelin helman 


#sewhappy




perjantai 21. marraskuuta 2014

Ruby silk



Ihanaa, ehdin pitkästä aikaa istahtaa ompelusoppiini suunnittelemaan. Löysin kaapista kuvan rubiinin punaista silkkiä ja siitähän innostuin. 

Kuvaaminen ei onnistunut sisällä, joten kokeilin sitä lasitetulla parvekkeella, huonolla onnella, sillä lasit alkoivat huurustua heti ja kuvien yläosissa näkyy myös tuota huurua. 



Tämän silkin olen ostanut vanhaan hyvään aikaan, kun LUHTA myi mallikankaita ja ylijäämäkankaita Lahdessa ja Nastolassa. 
Noista Luhdan "basaareista" pääsi varmaan nauttimaan tosi moni ompelun ystävä. Todellinen harmi, että yritys lopetti kankaiden myynnin kotiompelijoille. 


Pääsin myös kokeilemaan tänään uutta konettani. Se on ihana!
Oli kyllä todella mukava ommella pitkästä aikaa :)




Hauskaa viikonloppua kaikille blogini lukijoille!
Sinipellavainen 


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ruusuköynnökset



Marimekon ruusuköynnöksiä tunikassa.



Miehustaan laskoksia.



Kangas: 100% puuvillaa


Juhannusruusuko?


Vinonauhaa pääntielle :)


Hauskaa alkanutta viikkoa lukijoilleni!
Sinipellavainen




perjantai 11. huhtikuuta 2014

Korallia & aaltoja



Marimekon kankaasta ompelin tunikan. Malli on oma ja jokaisessa tekemässäni tunikassa on jotain erilaista. Tässä hihan malli on erilainen.


Tunnistatko kankaan? 
Onko tällä kuosilla nimi?

Kangas on ohutta puuvillasatiinia.



Aaltojako lienevät?



Sinipellavainen

lauantai 8. helmikuuta 2014

Linssi-tunika Marimekon kankaasta


Tunika Marimekon "Linssistä" 
(puuvillasatiinikankaasta). 





Kauluksen huolittelin vinokataleella, jonka tein itse täysvinosta kangassuikaleesta.


Vinonauhojen tekoon olen ostanut eri levyisiä metallisia silitys avustajia. 


Blogiini on tullut taas uusia lukijoita. 
Tervetuloa mukaan!


Hihan mallin uudistin tähän tunikaan.

Tässä kankaassa on ihana kiilto.