Näytetään tekstit, joissa on tunniste moussekakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moussekakku. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. maaliskuuta 2026

Singer-koristeinen mangomoussekakku 💛💝💛

Joskus pöytään katettu kakku kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tällä kertaa se oli ihanan kevyt ja loistavan makuinen moussekakku,  jonka pinnalle oli koottu värikäs runsaus tuoreita hedelmiä ja marjoja — mehukkaita vadelmia, kiiviä ja lohko appelsiinia. 💛


 Mutta kaiken huomion vei pieni taideteos kakun keskellä: sokerimassasta tehty Singer-ompelukone. 💝



Koriste oli niin yksityiskohtainen, että sitä olisi voinut luulla aidoksi pienoismalliksi.  Jokainen nappi, lankarulla ja metallinen sävy oli mietitty ja toteutettu huolella. Tällaisen koristeen tekeminen vaatii paljon enemmän kuin vain hyvää makua ja näppäryyttä — se vaatii hahmotuskykyä, käden vakautta, kärsivällisyyttä ja esteettistä silmää. On osattava rakentaa muotoja ja mittasuhteita niin, että kokonaisuus näyttää luonnolliselta mutta silti suloisen käsintehdyltä.




💛💝

Tyttäreni on selvästi löytänyt oman tavan luoda upeita koristeita myös sokerimassasta. Se, miten hän muovaa ja yhdistää värejä, muistuttaa oikeastaan suunnittelutyötä: hän näkee valon ja varjon, ymmärtää mittasuhteita ja pystyy yhdistämään herkkyyden tarkkuuteen. Lopputulos on kuin pieni koru, joka kruunaa koko kakun olemuksen.



Ja se mango! Pehmeä, raikas ja auringonkeltaisen silkkinen mousse yhdistettynä hedelmäiseen pintaan tekee kakusta sekä kevyen että ilmeikkään. Kun koriste seisoo sen päällä, kokonaisuus on paitsi kaunis myös täynnä symboliikkaa – käsityön ja rakkauden yhteinen juhla.

Kiitos ihana tyttäreni, että loit jotain näin upeaa — ei vain kakun, vaan pienen muistutuksen siitä, miten paljon kauneutta löytyy, kun tekee sydämellä. Kiitos!❤️



tiistai 25. tammikuuta 2022

Karpaloita & puolukoita moussekakussa



O H J E


Keksipohja:

180 g Digestive-keksejä 
75 g voita tai margariinia


Täyteenä:  marjaamoussea sveitsiläisellä marengilla 
4 kananmunan valkuaista 
2 1/4 dl sokeria
5 dl puolukka/karpalososetta
5 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
6 liivatelehteä (+vettä)
1 rasia maustamatonta tuorejuustoa  (noin 200g)





Ohje: 
  1. Tee keksipohja valmiiksi ja laita kylmään odottamaan. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ja levitä irtopohjavuoan pohjalle. (suosittelen lisäämään leivinpaperin vuoanpohjalle ennen reunojen kiinnittämistä. Lisäksi vuoan reunat kannattaa voidella, kakkun reunasta tulee näin siistimpi.
  2. Soseuta (pakaste) marjat -> (laitoin karpaloita vähemmän kuin puolukoita).
  3. Lisää marjaseokseen tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi.
  4. Vatkaa kermavaahto  (laita kylmään odottamaan)
  5. Laita liivatelehdet veteen likoamaan.
  6. Tee sveitsiläinen marenki: 1) Laita valkuaiset ja sokeri metallikulhoon, jonka laitat vettä sisältävän kattilan päälle. Huom! vesi ei saa koskettaa kiehuvana kulhon pohjaan (vesihöyry kuumentaa kulhon). 2)  Laita levy päälle ja anna veden kiehua. 3) Vatkaa valkuaisia ja sokeria käsivatkaimella niin kauan, kunnes sokeri on sulanut ja seos on kokeiltaessa kuumaa. Voit myös halutessasi mitata lämpötilan, kun se on 60 astetta, tällöin valkuaiset ovat kypsyneet. 4) Siirrä valkuais-sokeri-seos pois levyltä ja vatkaa sitä sähkövatkaimella tai yleiskoneella 10 min., tällöin se  on paksua ja kiiltävää.
  7. Kiehauta tilkka vettä kattilan pohjalla, lisää liotetut liivatelehdet sekaan, sekoita. Lisää tämä ohuena seoksena marja(juusto)seoksen sekaan.
  8. Sekoita marenki ja kermavaahto marjajuustoseokseen varovasti nostellen.
  9. Lisää koko massa keksipohjan päälle. Laita kylmään ja anna olla mielellään yön yli ennen koristelua. Voit myös vielä laittaa pakastimeen esim. tunniksi, tämä helpottaa vuoan reunojen irroittamisessa.  
  10. Koristele hyytynyt kakku marjoilla.



Päälle kaadoin pakasteesta karpaloita, vadelmia, boysenmarjoja ja rosmariinia.

Kaikki pitivät kakusta! Tämä resepti menee jatkoon.



Puolukkamoussekakku