torstai 30. syyskuuta 2021

Coffee bag curtains 🌻🌻🌻

... suomeksi siis "kahveesäkkiverhot"🤣

🌻🌻🌻

Tilasin vuosi sitten luomukahvin säkkejä Papu-paahtimosta.


Keittiön uudistaminen toi sinne vähän mustaa, joten säkkien värit sopivat sinne kesäisin loistavasti.


Aloitin suunnittelulla ja mitoituksella. Sadepäivä valikoitui säkkien leikkaamiseen. 
✄✄✄ 

Leikkaaminen sujui hyvin pienellä pölymäärällä. Sillä olin pessyt säkit runsaassa vedessä ja liottanut niitä etikkavedessä kauan. Ne ovat kuivuneet ja olleet ulkona pari viikkoa. Juutin haju poistui niistä kokonaan. Suosittelen tähän puuhaan pyykinpesukoneiden sijaan ulkopesupaikkoja.


Leikkasin sivuihin Raijan Aitan-pellavasta mustat kantit, jotka ompelin suoralla ompeleella kiinni ihan tavallisella Pfaff-ompelukoneella.





Ompelu sujui ongelmitta.


Ompelun jälkeen vielä leikkasin saumanvarat saksilla tasaisiksi ja lopuksi huolittelin ne saumurilla, ihan yhtä hyvin olisin voinut tehdä tiheän siksakin reunaan.



Kappaleiden ylä- ja alaosat huolittelin saumurilla ja ompelin niistä verhotangolle ja rimoille kujat.


Nyt sitten suunnittelemaan, kuinka nämä lopulta laskostuu ikkunaan.


Tässä vaiheessa kokeilin valelaskoksia.


🌻🌻🌻



Tässä ei vielä ollut alakujassa puurimaa. Eikä verhoa oltu huoliteltu.


Ihanat auringonkukat toivat väriä loppukesän päiviin.


Tässä ne roikkuvat lähes kolmesta metristä. 
Verhotankokin on vielä huonosti. 
Suunnitelmiin tuli tässä vaiheessa muutos.

 

Nyt pitää vielä miettiä tuo asettelu ihan uusiksi. Höh!
Onko sinulla hyvää ideaa? Ehdotuksia otetaan vastaan. 






Mukavia viimeisiä syyskuun päiviä kaikille!


🌻🌻🌻




https://sinipellavainen.blogspot.com/2021/09/coffee-bag-curtains.html

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Betonilyhtyjä


Tein betonista kynttilälyhtyjä, joita ei varmuudella kovatkaan tuulet, vesisateet ja myrskyt vie mihinkään.


Kuivuttuaan osa lyhdyistä sai raidat valkoisesta kalkkimaalista kylkiinsä. Käytin maalarinteippiä saadakseni tehtyä raidat.


Osa jäi ilman maalia. 
Työstämisvaiheessa laitoin betonin sisään lasit.
 Laseihin laitoin painoksi tavallista hiekkaa, että ne pysyivät paikoillaan betonin kuivuessa.



Kuvissa olevissa kynttilälyhdyissä on koristehiekkaa.

Lopuksi osaaan lyhdyistä kietaisin ympärille juuttinarut. 

 Nämä lyhdyt saivat kylkeensä vielä avaimet.



Tuo lasi oli mielestäni hyvä idea näihin lyhtyihin. 
 Nyt kynttilöissä pysyy tuli, eikä tuli se sammu koko ajan, jos tuulee. 




tiistai 28. syyskuuta 2021

maanantai 27. syyskuuta 2021

Unikko



Tein Marimekon Unikosta tunikan.


Kankaanpalan sain ostettua Marimekon tehtaanmyymälästä.


Heti kotiin Herttoniemestä tullesssa aloin selaamaan nappivarastojani.


Pikaisesti leikkasin entisilla luottokaavoillani kankkan osiin ja sitten vaan ompelemaan uutta tunikaa.






Nappeja olen hamstrannut Marimekon YSMY:stä vuosia sitten. Niitä oli vielä purkissa.
 Ihanaa!

Saumuriinkin löytyi langat sävy sävyyn. 

Ompelu ei kauan kestänyt, vaikka eteen tulikin nappilista.


Kangas oli ryppyinen, mutta oli pakko ottaa kuva ennen helman ompelua.

Peitetikkikoneella ompelin helman 


#sewhappy




lauantai 25. syyskuuta 2021

Sadehuppari ⛈☔🌞🌦



Tein viime kesänä sadehupparin Marimekon Pieni siirtolapuutarha-akryylipinnoitetusta puuvillakankaasta. 

Sadehuppariin tuli eteen vetoketju.


Huppuun ompelin nyörikujan. Helppoa on ommella ihan tavallisella ompelukoneellakin. Saumuroin saumat, mutta tämä kangas ei purkaudu, joten riittäisi varmaan ihan suora ommel takin valmistamiseen.

En liimannut tämän saumoja, ja ihan hyvin pitää vesisateella siitä huolimatta. 

Ihana tämä Marimekon kankaan kuosi. 
Kauniita, mutta edullisempia akryylipinnoitteisia kankaita löytyy muiltakin.




Hupuun tuli nyöri harmaasta keinokuitunyöristä.

Kaava on oma tekele.


Pyykinpesukoneessa pesin 40 asteessa hienopesuohjelmalla, en laittanut hoitoainetta enkä lingonnut. Märkänä laitoin henkariin kuivumaan.

 Pesukin siis onnistuu vaivatta. Ja mielestäni yhtä hyvin pitää sadetta kuin ennen pesua.


⛈☔🌞🌦🌧☔
Mukavaa viikonloppua!










https://sinipellavainen.blogspot.com/2021/09/sadetakki-marimekon-kankaasta.html

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Vuorelman kankaanpainantakehikot



Ostin vuosia sitten Vuorelman konkurssipesästä kaikkea kivaa, kuten nämä kolme kankaanpainantakehikkoa.

Tänään kokeilin niistä "Kirjokäköstä". 
Tämähän on helppoa kankaanpainantaa, johon lapsikin pystyisi.

Tässä tulos, kun nappasin kehikon työn päältä pois.



Tein painoväreistä harmaat,  sekoittaen valkoiseen vähän mustaa. Värin kaadoin kehikon yläreunaan 
ja vedin lastalla tasaisesti läpi kehikon. 


Tämän jälkeen kurkistus, kuinka pellavakangas on vastaanottanut painoväriä.  



Kirjokäkönen, kuten nämä muutkin kehikot ovat olleet Vuorelmalla käytössä, kun kirjontapohjia on tehty myyntiin.  



Sain siis konkurssipesästä ostettua näin upeat kehykset!















Mihin sinä käyttäisit näillä painettuja kankaita? 



Mitä ompelisit niistä?

Tämän postauksen alapuolella on kommentointimahdollisuus.












https://sinipellavainen.blogspot.com/2021/09/vuorelman-kankaanpainokehikot.html



Free counters!

Kategoriat

@sinipellavainen @vedis Jonsdottir 100% Cotton 100000 aamutakki aamutakki ommellen adlibris akryylipinnoitettu puuvillakangas antiikki mokkalusikat Applikointi Arabia Arabia munakuppi Kauno. Keräily Àrni Arteeni Artefakti Askarteleminen Askartelua askartelumalleja alakouluun askartrlua auringonkukka avainperät bataattikeitto Betoni betoniaskartelu betonityöt Black Rose bling blogin lukijat blueberry marbles Blueberry Pie bohemian boncho BURBERRY Burberryn villakangas Camo coffeebags curtains Decoupage der Teppich Design kankaat DIY DIY cake Diy Carpets DIY kitchen towels diy luggage tag DIY paperinarumatto diy rain coat DIY Rug Rag DIY Sinipellavainen DIY Tag DIY; omppeleminen DIY. DIY. Joulu 2022 DIY. kuusikynttilä diy. Ompeleminen do it yourself by sewing a Christmas calendar Doy Drops Nepal dustbag ekologisuus ekoteko eläinten pienoismallit Englanninlakut entisöinti Esiintymisasut essu EUROTEAM Fazer Fazer taloussuklaa FAZER&NOVITA 2 Fimo FIMO-massa Georg Jenssen Gimsteinn gluteeniton GREIN Grein eli Oksa Haaste haastetehtävät Haltiat hand made hand puppets. Harppuneulonta hautajaiskranssi. havukranssi havukranssi hautajaisiin havukranssin teko Heraldiikka hihan kääntötemppu hiirenvirna Himavari Himmeli Hirsimökki -tekniikka Hissu hiuspanta hiustenhoitoaine Honeycombcannelloni huivi huivit Hunajakennopasta Huovutetut helmet Huovuttaminen Huovutusohjeita huovutusvilla huvikumpu i-cord päättely Iittalan lasi ikimetsät Irtopää-kissakannu. Maitokannu isalntilaisneuleen peseminen islantila Islantilais neuleita-kirja islantilaisneule koiralle islantilaisneuleet islantilaisneuleita islantilaisneulemekko islantilaisneuletunika islantilaistunika islantilasineule isneuleen säilytyspussi isoäidinneliöt Istex ite tehty itelle. itse tehty -nahkalaatta itsenäisyyspäivä Jakkara jalokivi Jarrusukat Johana Vaurio-Teräväinen Jokeri Jokeri-mekot joulukalenteri joululeivonta Joulutähti-jäälyhty juhannuskukkia Juttuja juustokakku juuttikangas juuttinaru JYU jääkarhu jääkarhu-jäälyhty jäälyhty kaarrokeneule kahvikannu kahvisaippua Kahvisäkit Kaisa-kettu kaitaliina kakkupohja Kaksipuoleinen liimakangas Kakunkoristeet kalkkimaali Kalkkimaalit kalustemaali kanelikerma kangaspuut kankaanpainanata Kankaanpainanta karhumetsänmustikkasaaristolaisleoipä Karkkiraita-sukat karpalo karstalanka kassi Katrine Hammer designs Kaulakorut Kauno. kauppakassi Kauris-jäälyhty keikauskakut keinoturkis Keisarinna keittiöpyyhe kerma Keräily Kestäväkehitys Kesä 2018 ketjupisto Kettu-kassit lapsille Kevätlauluja kiemurakynttilät kierrejoustin kierrätys kierrätyspuuvilla kimalteleva metsä kirjokäkönen Kirjominen kirjoneule kirjoneulesukat kirjonta kirjontakehys Kirjontamalleja Kirjontaohjeita Kirjontapistoja kirjottu liina ranskalainen solmu kirjottu pöytäliina knitting koiden esto koir koiran neule koiran neulepaita Koiran peti koko Suomi neuloo kolmen puikon päättely korin tuunaaminen Korut kotikemiaa kudonta kukka-asetelma Kukkaruukku Kukkia kuorivasaippua kuparin puhdistaminen kuparin puhdistus Kutominen kuusenkerkkä kuusenkerkkäpannavotta Kuvansiirtopaperi kynttilät kyvselytutkimus Käsinuket käsityö Käsityökirjallisuus käspaikka köksän maikan lahja laakapisto Lahjavyöte valmiiden sukkien ympärille lainidesign Lakkaaminen laktoositon Laminointi silitysraudalla lankadominanssi lankamaailma Lankavan Lysti-lanka lasten kanssa tekeminen lasten neuleet Lasten taidetta lastenkassit laukku laukkuhihna Laura Biagiotti Lauran kauppa leijonat Leipominen leivonta Lelut léttilopi Léttlopi Lidl Liisa ja Jukka Vesterinen design Liukueste sukkiin Lopi-langat Luggage Tag lumijauhe luontoperintösäätiö Lysti-lanka Maailmanennätyspeitto maalaaminen maalaisruusu Maatuska Maija Isola maija-langat makeat leivonnaiset Makramee Mansikkamoussekakku marenki Marimekko Marimekkoa Marimekon akryylipinnoitettu puuvillakangas Marimekon kangas marimekon kankaat Marimekon kankaista Marimekon Unikko-kangas Marimekon Unikko-servietit Marimekonmekon kangas marjakartta marjakorin maalaaminen Marseille-saippua marsipaani Mary Olki matkalaukun tunnistetiedot matonkude Matonkuteista Mattoja meidän metsä-sukat mekko mekok mekot Merja Palin Merja Palin designs messingin puhdistus metallin puhdistaminen. metallinapit Metallit puhtaaksi mieli ry mittanauha mittelspitz MKAL mokkakupit moussekakku mspraymaali muliinilanka muovi mustatorvisieni Mustatorvisienipesto mustikanvarvut mustikka Mustikkahertta Mustikkahillo mustikkainensaaristolaisleipä mustikkakakku mustikkamarmorikakku Mustikkasaaristolaiset mustikkasydämet muurinpohjaletut muutos sieniin mysteerineulonta mystery knitt along Möysän lanka Nahkamerkit nahkamerkki Nalle-lanka Napin ompeleminen ompelukoneella. Napit Nappihelmien ohje nappilista nappitalkoot narusaippua narusaippuat nauhat navyblue Nestori Miikkulainen Neulahuopakone Neulatyynyt Neuleharppu NeulemekkoSaimaa-neulemallisto Neulominen Neulonta neuloosi Niksit Nina Laitinen design Noomit Novita Novita Viimeistelyneulat Novitaknits ohjeklippejä ohjelinkkejä Oivallus Viidakko Oksa Olympiajoukkueen kaulaliina Oma design oma design. oma malli oma resepti Omat ideat omenapiirakka Ommeltu karjalanpiirakka Ompele boncho ompele joulukalenteri OMPELE VANHASTA UUTTA Ompelemalla hameita ompelemalla huivi ompelemalla keittiöpyyhkeitä Ompelemalla laukkuja Ompelemalla mekkoja Ompelemalla pöytäliinoja Ompelemalla takkeja Ompelemalla toppeja Ompelemalla tunikoita Ompelemalla tyynyjä Ompelemalla verhot Ompeleminen ompeleminen ompelemalla pöytäliinoja ompeleminnen ompelu ompelukoneovikoriste ompelumerkit Ompeluohjeita Onnenapila opetus Opmpele pyykkipoikapussi oppimismateriaali Ordinary Day Ottobre ovikoriste Ovikranssit Ovikuusi paahdettu valkosuklaa paholaisen ananashillo Palindesign pannacotta Paras pesuohje islantilaisneuleelle Pauliina punoskude Pavlova Pellava Pellava-apila-tekniikka Pellava-apilat pellavalanka Pellavaliinat pellavamekko pellavanaru pellavapyyhkeet Pellavapyyhkeitä Pentik Pentikin kankaat perinnekirjontaseinätekstiili perinnetekstiili Pesuohjeita Petite Fleur peurat picnic Pielisen Kalusteen verkkokauppa Pieni unikko 2 piilolaskosverhot piilovetoketju piirakat pikeeri pikkelöidyt suppikset Pinterest piparikupit piparkakku piparkakkupalat piparkakut pipparkupit pirtin kehräämö pisit pitsi pitsien kierrätys Pitsien uusiokäyttö porkkanakoriste postitus Pullover puro-lanka Puumala puupuikot Puutarha puutarhan syyssatoa -sukat Puutarhan syyssatoa – Lankamaailman MKAL 10.-21.10.2022 neulonta. puuvilla puuvillaa puuvillakangas Puvustus Pyrypallo Pyttypommit pyykkipoikapussi pyöröpuikot Påsk äggor pärekorin maalaaminen Pääsiäismunat Pääsiäismunien koristelua Pönttöpommit Pöytäliina quilt quilting quilting from Marimekko fabrics Raakasilkki Rag Rug Socks Rahapuu Rahat rahkakakku Raija Uosikkinen rainbow rainbow rug Ranneneulatyyny ranskalainen solmupisto ranskalaisen solmupiston ohje ranskanpisto Rauma Rauma-neule raumanpitsiä Ravelry Raw silk recycling Regenbogen-Teppich regnbågsmatta resori retkipeitto💎 retkiviltti RIDDARI Riihimäen Riihimäen Lasi rosmariini Runoja Ruoat ruoka rusetti Ruusu ruuvit&mutterit räsymatto räsymattosukat Räsynukke Räsyt saaristolaisleipä sadehuppari Sadehuppari marimekon kankaasta Saimaa Saippuanvalmistus saippuat valmismassasta salsamekko satakieli-langat sateenkaari Satumetsä-jäälyhty Satumetsä-sarja seetripuun palaset seinävaate seiskaveikka Seitsemän veljestä -lanka sew sew happy sewhappy sewing shopperi sieniherkut sienitaulu silitettävät timantit Silkki silkkilanka silkkiorganza Singerin aito pienoismalli polkukoneesta. Sinipellavainen sinipellavainen design sinipellavaisen resepti sokerimassa Sokeritärkki solmeilu solmut Stitch Fiddle Sudet Suffeli Suffeli Puffi Snacks sukkapuikot suklaa suklaakastike suklaakermavaahto suklaasaippua suljettuneule suomenlanpaan villa suppikset suppilovahverot sustainable development suunni suunnittelu sinipellavainen Suunnittelua Suunnitteu sweater sy Sydäntupsut Sytomyssyt säilytyspussi neuleelle Säilöminen Tags Taide talvitakki tappeto arcobaleno tessuto fai da te Tekninen piirtäminen tekninen suunnittelu Tekstiilivärit ten sticks on the board tennarit tex 180 x 2 tikkaaminen tikkihoodie tikkihuppari tikkikangas tikkikankas tilkkupeitto tilkkutyö Tilkkutyöt tilkut. timanttivetoketju Tipalan Ruusu tonttumetsä trikoo trikookangas tunika Tunnustus Tuohi tuotannon ylijäämäkangas Turkis Turnyyri turnyyripuku turve 691 Tuunaaminen tVeljestä täysvino Ulkopelit unikko unikko-mekko uusi tekniikka vaakunat Vadelma-jugurtti -sukat vadelmahillo vadelmakakku vanhojenpäivät vanhojentanssipuku varrellinen solmupisto Varsoja Védís Jónsdóttir velour villa villakirjonta villalanka villasukat Villeroy & Boch villiruusu 514 viltti Vintro-lakka Vintro-maalit Virkattu matto Virkkaaminen Virkkausohjeita virtuaaliyhteisö vitriini vohvelikangas vol 1 vuorellinen kassi vuorelma vyyhdit keriksi. villalankavyyhdit väri- ja mallisuunnittelu Värjääminen ystävänpäivä