torstai 18. tammikuuta 2024

Satumetsä-jäälyhty




Tämä jäälyhty liittyy yhtenä Satumetsä-sarjaan. 
Aika kaunis, eikä todellakaan tarvitse laittaa kynttilää sisään. Jos kynttilän haluaa laittaa palamaan, on sille hyvä jättää reilusti tilaa, mutta näihin lyhtyihin käy kaikenlaiset Led-valotkin.
Kannustan aikuisia ottamaan lapset mukaan lyhtyjen tekemisessä ja koristelussa.
Painotan, että tämä on täysin oma ideani. 


Jäälyhdyn sisään voi laittaa pohjalle sammalta, sisälle sellaisia materiaaleja, jotka eivät sula eivätkä pala. 

Lapsuudessani sain aina tehdä peikkometsän syksyisin kotiin kukkapöydän syvennykseen. Äiti kannusti aina kaikin tavoin luovuuteen. 

Tämän lyhdyn tein naapureiden lapsia varten.

Tämä on aika mielenkiintoisen mallinen jääjärkäle.


Ämpäri ei ole ainoa mahdollisuus tehdä lyhtyjä. Kannattaa kokeilla kaikenlaisia ja mallisia astioita.




Sinipellavainen

tiistai 9. tammikuuta 2024

Jääkarhu ❄❅❆



Jäätävän kylmillä ilmoilla tein jäälyhtyjä, jotka onneksi vielä eivät ole sulaneet.


Jääkarhu pääsi jäälyhtyä koristamaan.



Näistä mun jäälyhdyistä tuli aika kivoja.
Tämäkin on osa Sinipellavaisen suunnittelemaa Satumetsä-sarjaa.


Joulukukkien sammalet jäälyhdyn pohjalle ja sinne sitten koristeet ja kynttilä.










Jäälyhtyjä on helppo tehdä kovalla pakkasella ja niitä voi tuunata haluamallaan tavalla.

Alla pari jo aiemmin postattua jäälyhtyä




Haastan kaikki tämän postauksen lukeneet tekemään seuraavilla pakkasilla jäälyhdyn ja tuunaamaan sen. 
Olisi ihanaa nähdä kuvia muiden jäälyhdyistä.


Kauris-jäälyhty


Tämäkin jäälyhty kuuluu suunnittelemaani Satumetsä-sarjaan.


Jäätävän kovilla pakkasilla valmistin näitä jäälyhtyjä. 



Ideoin näitä lapsille, mutta katseleehan näitä aikuisetkin.


kynttilän tai led-valot voi sujauttaa sisään.

Nämä lyhdyt ovat omaa ideointia.








Joulutähti-jäälyhty

































Tein loppiaisena jäälyhdyn aika huonokuntoisesta joulutähdestä.