torstai 29. marraskuuta 2012

Kuoriva Suklainen kahvisaippua


Kokeilin saippuan valmistamista kotona. Tästä saippuasta tuli tuoksultaan ja koostumukseltaan aivan IHANAA!


Ostin askartelukaupasta pari kiloa läpinäkyvää saippuamassa, värejä ja tuoksuja.




Tästä valmistaminen alkoi. 
Laitoin saippuamassaa kilon, kaakaot (4 rkl), kahvinporot (4 rkl) ja tilkan (2 rkl)kahvia teräskulhon pohjalle.
Teräskulho laitetaan vesihauteeseen, jolloin saippuamassa alkaa sulamaan. Sekoitin massaa koko sulamisen ajan. 
Kun aineet olivat sulaneet otin kulhon kattilan päältä ja massan jäähdyttyä lisäsin siihen lopuksi noin 20 tippaa tuoksuöljyä(kookos). Säilöntäaineeksi hurautin sekaan e-vitamiinia. (E-vitamiinia voi ostaa saippuamassoja myyvistä nettikaupoista.)
Valmiin seoksen kaadoin puhtaaseen maitotölkkiin ja laitoin pariksi tunniksi ulos kylmenemään -4°C.


Sitten revin maitotölkin valmiin saippuan ympäriltä.

WAU, AIVAN IHANA TUOKSU!

Pyöritin koko palan kaakaojauheessa.


Paloittelin 11 osaan ja sivelin kaakaojauhetta myös leikkauspintoihin.

Saippuoiden pitää antaa kuivua eli kypsyä ilmavassa paikassa tarpeeksi kauan. Pakkasin ne sellofaanipusseihin. Jos leikatun saippuan pinnalle tulee valkoisia läikkiä, on massa kuumentunut liikaa sulatettaessa. 

Nämä saippuat näyttävät ja tuoksuvat ihan suklaalta. 
Näistä tuli kuorivia saippuoita.

Tästä kokeilusta innostuin niin paljon, että nämä saippuat eivät varmasti jää viimeiseksi tekeleikseni.


Oletko sinä koskaan valmistanut itse saippuaa?



tiistai 27. marraskuuta 2012

Vasara ja nauloja


Koristeet sokerimassaa ja kristallipulveria.



Välissä:
Persikkapaloja (2 pikku purkkia tai 1 iso)
aprikoosihilloa
*täytettä




*Täytteenä:
4dl kuohukermaa
1 prk VIOLA appelsiini tuorejuustoa
sokeria maun mukaan
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Pinnalla:
Hyvin ohueksi kaulittu kaakaonmakuinen sokerimassa levy.









sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Libster blog






Saimme tunnustusta Kujeita ryytimaalla-blogin Kujeelta,
 iso KIITOS!



Saksan kielen adjektiivi liebster tarkoittaa suosikkia, lemmikkiä tai rakasta. Liebster-tunnustuksen ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

'Säännöt' ovat seuraavat:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.


Tässä viisi blogia, joille haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin:




lauantai 24. marraskuuta 2012

Fujiwo Ishimoton "Juhla"

 Marimekon kultaraitaa Fujiwo Ishimotolta. 
Tein kankaasta verhon, joka on malliltaan hyvin yksinkertainen. 


Kankaan nimi on "JUHLA". 
Materiaalina 100% puuvillasatiini. Yläreunan ompelin leveän verhonauhan, sen avulla on mahdollista kiinnittää verhotankoon.

Oletko sinä koskaan ommellut verhoja? 






perjantai 23. marraskuuta 2012

Happy home-sydän


Huovutin yli 20 cm sydämen.

Ompelin siihen pykäpistoilla tilkuja.

Blogit on pullollaan erilaisia sydämiä, joten minunkin oli tehtävä omanlaiseni. Mihin ihmeeseen tämänkin voisi laittaa?






keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Luxurious Flowers

Tein pitkästä aikaa näin ison ompelutyön.

Toppatakki aidolla turkiksella. 
Kiinnitin turkiksen hupun reunaan napeilla.

Kaavat Ottobre woman 5/2012, malli 19 kuvassa.


Beatriz mallikangaspalasta.



Nyt voin sanoa, että kellään ei ole samanlaista takkia, sillä tästä tuli uniikki!


Vuoriksi laitoin paksua satiinia.



Olen joskus ostanut erään suomalaisen vaatetustehtaan konkurssipesästä tämän mitan, joka on ollut kolhuista päätellen kovassa käytössä.



Takin valmistaminen oli mielestäni helppoa, vaikka en edes vilkaissut ohjetta.


Toppakankaaseen puree pitkät nuppineulat!


Vetoketju Marimekon Herttoniemen YMY:stä (ystävämyynnistä).



Vetskari avautuu myös alhaalta.
Oletkos sinä ommellut koskaan toppavaatteita? Jos olet, mitä ompelit ja milloin.






Blueberry

maanantai 19. marraskuuta 2012

EUROTEAM ja käsityönauhatilaus


Tilasin netistä käsityönauhat EUROTEAMilta
Nauhat tulivatkin jo perjantaina 16.11.2012!
Toimitusaika tilaukselleni oli alle kaksi viikkoa. 
 

 Lasku tuli nauhojen mukana kirjeessä.


Voin suositella EUROTEAMin palvelua tämän kokemuksen perusteella.




Blueberry

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Enkeli huovuttamalla



Näitä enkeleitä on kiva tehdä!

Puupallosta, virkatuista liinoista, pellavasta,
merinovillasta ja silkistä valmistettu enkeli.


Virkattu pitsiliina huovutetaan silkkisifongin
ja merinovillan sisään.

Huovutettaessa käytetään apuna mm. kuplamuovia
ja froteepyyhettä, joiden väliin koko työ laitetaan. 
Kuplat silkkiä vasten - tietysti!
Kastellaan Marceille-saippualla
ja rullataan pyyhkeen avulla rullalle.
Kiinnitetään rulla naruilla, jotta se ei aukea.
Laitetaan pesukoneeseen 40 - 60 asteeseen kirjopesuohjelmalle.



Leikkasin huovutetusta pitsistä siivet ja vartalon.
Ensin ompelin vartalon kartioksi, sen jälkeen ompelin siivet kiinni vartaloon.

  

Kiinnitin pellavaiset hiukset kuumaliimalla puupalloon. 
Piirsin tussilla silmät.
Lopuksi liimasin puuliimalla vartalon puupalloon porattuun reikään.






Blueberry

lauantai 17. marraskuuta 2012

Wanhan ajan suklainen Tiikerikakku


Tätä reseptiä suosittelen kaikille Tiikerikakun ystäville. Aito vanilja antaa tälle kakulle ihanan maun!


Tarvikkeet:

250 g voita
4 dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 vaniljatangon siemenet
½ dl kermaa

1 levy taloussuklaata





Ohje:
  1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljatangon siemenet.
  2. Vatkaa vaahdoksi sokeri ja munat (eri kulhossa kuin voi).
  3. Lisää vaahdotettu voi munasokerivaahtoon.
  4. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vuorotellen.
  5. Ota toiseen kulhoon puolet taikinasta ja lisää toiseen puoliskoon kaakaojauhe ja hieman karkeaksi rouhittua suklaata (ota levystä, joka sulatetaan kakun päälle).
  6. Laita taikainat vuorotellen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
  7. Paista 175 asteisessa uunissa noin 1 tunti.
  8. Jäähtyneen kakun pinnalle kaadetaan sulatettua suklaata.



Kakku on parhaimmillaan 3-5 päivää leipomisen jälkeen.






Blueberry



perjantai 16. marraskuuta 2012

Hopealankaa ja helmiä


Väänsin taas hopealangasta.
Hopealankaa ja helmiä.

Nämä ovat niin helppoja, että niitä voi tehdä lasten kanssa.

 Hopealankaa ostin korumessuilta.

 Rintarossi


kiinnitysneulaa vaille valmiina.





Blueberry










torstai 15. marraskuuta 2012

Spider web


Alakoululaiset kutoivat yhdessä hämähäkinverkon.


Verkon kimpussa työskenteli parikymmentä pientä hämähäkkiä.



Tämä verkko oli mieleen myös isommille.


Voi sitä onnistumisen iloa, kun verkko viritettiin kattoon roikkumaan. Verkon halkaisija on n. 5 metriä.


Lapset tähyilivät ylöspäin mennessään välitunnille!
Hui, ettei vaan niskaan putoaisi hämähäkki.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Pyrypallon valmistaminen


Muistatko pyrypallot?


Näitä "lumisadepalloja" eli pyrypalloja voi tehdä itse ja tietysti silloin mukaan niitä tekemään otetaan lapset.


tarvikkeet:
kannellinen lasipurkki (tiivis, vettä sisällään pitävä)
glyserolia (apteekeisa n. 4-5 euroa)
enkeleitä, eläimiä tai muita pieniä esineitä
kuumaliimapistoolin
glitteriä 
nauhaa kannenreunan somistamiseen
vettä (akkuvesi ts. tislattua vettä)


Levitä kuumaliimaa puhtaan peltikannen sisäpinnalle. 
Kannen kumireunukselle ei saa laittaa liimaa eikä esineitä.






Liimaa eläimet, enkelit tai muut figuurit kannen päälle. Lisää liimaa myös muualle, näin muodostuu vaikutelma lumihangesta, sillä liiman päälle painetään glitteriä.



Lisää purkin pohjalle (n. 1-2 rkl riippuen purkin tilavuudesta) glyseriiniä ja täytä lopuksi purkki vedellä ja lisää sekaan vielä glitteriä.
Glyseriinin avulla glitteri leijailee lumen tavoin purkin pohjalle. 


Sulje purkki tiukasti kiinni.
Minä tiivistin kannen purkkin kuumaliiman avulla. 
Liimasin somisteeksi kannen reunaan kangasnauhan.

Oletkos sinä tehnyt pyrypalloja? 






Blueberry

Free counters!

Kategoriat

@sinipellavainen @vedis Jonsdottir 100% Cotton 100000 aamutakki aamutakki ommellen adlibris akryylipinnoitettu puuvillakangas antiikki mokkalusikat Applikointi Arabia Arabia munakuppi Kauno. Keräily Àrni Arteeni Artefakti Askarteleminen Askartelua askartelumalleja alakouluun askartrlua auringonkukka avainperät bataattikeitto Betoni betoniaskartelu betonityöt Black Rose bling blogin lukijat blueberry marbles Blueberry Pie bohemian boncho BURBERRY Burberryn villakangas Camo coffeebags curtains Decoupage der Teppich Design kankaat DIY DIY cake Diy Carpets DIY kitchen towels diy luggage tag DIY paperinarumatto diy rain coat DIY Rug Rag DIY Sinipellavainen DIY Tag DIY; omppeleminen DIY. DIY. Joulu 2022 DIY. kuusikynttilä diy. Ompeleminen do it yourself by sewing a Christmas calendar Doy Drops Nepal dustbag ekologisuus ekoteko eläinten pienoismallit Englanninlakut entisöinti Esiintymisasut essu EUROTEAM Fazer Fazer taloussuklaa FAZER&NOVITA 2 Fimo FIMO-massa Georg Jenssen Gimsteinn gluteeniton GREIN Grein eli Oksa Haaste haastetehtävät Haltiat hand made hand puppets. Harppuneulonta hautajaiskranssi. havukranssi havukranssi hautajaisiin havukranssin teko Heraldiikka hihan kääntötemppu hiirenvirna Himavari Himmeli Hirsimökki -tekniikka Hissu hiuspanta hiustenhoitoaine Honeycombcannelloni huivi huivit Hunajakennopasta Huovutetut helmet Huovuttaminen Huovutusohjeita huovutusvilla huvikumpu i-cord päättely Iittalan lasi ikimetsät Irtopää-kissakannu. Maitokannu isalntilaisneuleen peseminen islantila Islantilais neuleita-kirja islantilaisneule koiralle islantilaisneuleet islantilaisneuleita islantilaisneulemekko islantilaisneuletunika islantilaistunika islantilasineule isneuleen säilytyspussi isoäidinneliöt Istex ite tehty itelle. itse tehty -nahkalaatta itsenäisyyspäivä Jakkara jalokivi Jarrusukat Johana Vaurio-Teräväinen Jokeri Jokeri-mekot joulukalenteri joululeivonta Joulutähti-jäälyhty juhannuskukkia Juttuja juustokakku juuttikangas juuttinaru JYU jääkarhu jääkarhu-jäälyhty jäälyhty kaarrokeneule kahvikannu kahvisaippua Kahvisäkit Kaisa-kettu kaitaliina kakkupohja Kaksipuoleinen liimakangas Kakunkoristeet kalkkimaali Kalkkimaalit kalustemaali kanelikerma kangaspuut kankaanpainanata Kankaanpainanta karhumetsänmustikkasaaristolaisleoipä Karkkiraita-sukat karpalo karstalanka kassi Katrine Hammer designs Kaulakorut Kauno. kauppakassi Kauris-jäälyhty keikauskakut keinoturkis Keisarinna keittiöpyyhe kerma Keräily Kestäväkehitys Kesä 2018 ketjupisto Kettu-kassit lapsille Kevätlauluja kiemurakynttilät kierrejoustin kierrätys kierrätyspuuvilla kimalteleva metsä kirjokäkönen Kirjominen kirjoneule kirjoneulesukat kirjonta kirjontakehys Kirjontamalleja Kirjontaohjeita Kirjontapistoja kirjottu liina ranskalainen solmu kirjottu pöytäliina knitting koiden esto koir koiran neule koiran neulepaita Koiran peti koko Suomi neuloo kolmen puikon päättely korin tuunaaminen Korut kotikemiaa kudonta kukka-asetelma Kukkaruukku Kukkia kuorivasaippua kuparin puhdistaminen kuparin puhdistus Kutominen kuusenkerkkä kuusenkerkkäpannavotta Kuvansiirtopaperi kynttilät kyvselytutkimus Käsinuket käsityö Käsityökirjallisuus käspaikka köksän maikan lahja laakapisto Lahjavyöte valmiiden sukkien ympärille lainidesign Lakkaaminen laktoositon Laminointi silitysraudalla lankadominanssi lankamaailma Lankavan Lysti-lanka lasten kanssa tekeminen lasten neuleet Lasten taidetta lastenkassit laukku laukkuhihna Laura Biagiotti Lauran kauppa leijonat Leipominen leivonta Lelut léttilopi Léttlopi Lidl Liisa ja Jukka Vesterinen design Liukueste sukkiin Lopi-langat Luggage Tag lumijauhe luontoperintösäätiö Lysti-lanka Maailmanennätyspeitto maalaaminen maalaisruusu Maatuska Maija Isola maija-langat makeat leivonnaiset Makramee Mansikkamoussekakku marenki Marimekko Marimekkoa Marimekon akryylipinnoitettu puuvillakangas Marimekon kangas marimekon kankaat Marimekon kankaista Marimekon Unikko-kangas Marimekon Unikko-servietit Marimekonmekon kangas marjakartta marjakorin maalaaminen Marseille-saippua marsipaani Mary Olki matkalaukun tunnistetiedot matonkude Matonkuteista Mattoja meidän metsä-sukat mekko mekok mekot Merja Palin Merja Palin designs messingin puhdistus metallin puhdistaminen. metallinapit Metallit puhtaaksi mieli ry mittanauha mittelspitz MKAL mokkakupit moussekakku mspraymaali muliinilanka muovi mustatorvisieni Mustatorvisienipesto mustikanvarvut mustikka Mustikkahertta Mustikkahillo mustikkainensaaristolaisleipä mustikkakakku mustikkamarmorikakku Mustikkasaaristolaiset mustikkasydämet muurinpohjaletut muutos sieniin mysteerineulonta mystery knitt along Möysän lanka Nahkamerkit nahkamerkki Nalle-lanka Napin ompeleminen ompelukoneella. Napit Nappihelmien ohje nappilista nappitalkoot narusaippua narusaippuat nauhat navyblue Nestori Miikkulainen Neulahuopakone Neulatyynyt Neuleharppu NeulemekkoSaimaa-neulemallisto Neulominen Neulonta neuloosi Niksit Nina Laitinen design Noomit Novita Novita Viimeistelyneulat Novitaknits ohjeklippejä ohjelinkkejä Oivallus Viidakko Oksa Olympiajoukkueen kaulaliina Oma design oma design. oma malli oma resepti Omat ideat omenapiirakka Ommeltu karjalanpiirakka Ompele boncho ompele joulukalenteri OMPELE VANHASTA UUTTA Ompelemalla hameita ompelemalla huivi ompelemalla keittiöpyyhkeitä Ompelemalla laukkuja Ompelemalla mekkoja Ompelemalla pöytäliinoja Ompelemalla takkeja Ompelemalla toppeja Ompelemalla tunikoita Ompelemalla tyynyjä Ompelemalla verhot Ompeleminen ompeleminen ompelemalla pöytäliinoja ompeleminnen ompelu ompelukoneovikoriste ompelumerkit Ompeluohjeita Onnenapila opetus Opmpele pyykkipoikapussi oppimismateriaali Ordinary Day Ottobre ovikoriste Ovikranssit Ovikuusi paahdettu valkosuklaa paholaisen ananashillo Palindesign pannacotta Paras pesuohje islantilaisneuleelle Pauliina punoskude Pavlova Pellava Pellava-apila-tekniikka Pellava-apilat pellavalanka Pellavaliinat pellavamekko pellavanaru pellavapyyhkeet Pellavapyyhkeitä Pentik Pentikin kankaat perinnekirjontaseinätekstiili perinnetekstiili Pesuohjeita Petite Fleur peurat picnic Pielisen Kalusteen verkkokauppa Pieni unikko 2 piilolaskosverhot piilovetoketju piirakat pikeeri pikkelöidyt suppikset Pinterest piparikupit piparkakku piparkakkupalat piparkakut pipparkupit pirtin kehräämö pisit pitsi pitsien kierrätys Pitsien uusiokäyttö porkkanakoriste postitus Pullover puro-lanka Puumala puupuikot Puutarha puutarhan syyssatoa -sukat Puutarhan syyssatoa – Lankamaailman MKAL 10.-21.10.2022 neulonta. puuvilla puuvillaa puuvillakangas Puvustus Pyrypallo Pyttypommit pyykkipoikapussi pyöröpuikot Påsk äggor pärekorin maalaaminen Pääsiäismunat Pääsiäismunien koristelua Pönttöpommit Pöytäliina quilt quilting quilting from Marimekko fabrics Raakasilkki Rag Rug Socks Rahapuu Rahat rahkakakku Raija Uosikkinen rainbow rainbow rug Ranneneulatyyny ranskalainen solmupisto ranskalaisen solmupiston ohje ranskanpisto Rauma Rauma-neule raumanpitsiä Ravelry Raw silk recycling Regenbogen-Teppich regnbågsmatta resori retkipeitto💎 retkiviltti RIDDARI Riihimäen Riihimäen Lasi rosmariini Runoja Ruoat ruoka rusetti Ruusu ruuvit&mutterit räsymatto räsymattosukat Räsynukke Räsyt saaristolaisleipä sadehuppari Sadehuppari marimekon kankaasta Saimaa Saippuanvalmistus saippuat valmismassasta salsamekko satakieli-langat sateenkaari Satumetsä-jäälyhty Satumetsä-sarja seetripuun palaset seinävaate seiskaveikka Seitsemän veljestä -lanka sew sew happy sewhappy sewing shopperi sieniherkut sienitaulu silitettävät timantit Silkki silkkilanka silkkiorganza Singerin aito pienoismalli polkukoneesta. Sinipellavainen sinipellavainen design sinipellavaisen resepti sokerimassa Sokeritärkki solmeilu solmut Stitch Fiddle Sudet Suffeli Suffeli Puffi Snacks sukkapuikot suklaa suklaakastike suklaakermavaahto suklaasaippua suljettuneule suomenlanpaan villa suppikset suppilovahverot sustainable development suunni suunnittelu sinipellavainen Suunnittelua Suunnitteu sweater sy Sydäntupsut Sytomyssyt säilytyspussi neuleelle Säilöminen Tags Taide talvitakki tappeto arcobaleno tessuto fai da te Tekninen piirtäminen tekninen suunnittelu Tekstiilivärit ten sticks on the board tennarit tex 180 x 2 tikkaaminen tikkihoodie tikkihuppari tikkikangas tikkikankas tilkkupeitto tilkkutyö Tilkkutyöt tilkut. timanttivetoketju Tipalan Ruusu tonttumetsä trikoo trikookangas tunika Tunnustus Tuohi tuotannon ylijäämäkangas Turkis Turnyyri turnyyripuku turve 691 Tuunaaminen tVeljestä täysvino Ulkopelit unikko unikko-mekko uusi tekniikka vaakunat Vadelma-jugurtti -sukat vadelmahillo vadelmakakku vanhojenpäivät vanhojentanssipuku varrellinen solmupisto Varsoja Védís Jónsdóttir velour villa villakirjonta villalanka villasukat Villeroy & Boch villiruusu 514 viltti Vintro-lakka Vintro-maalit Virkattu matto Virkkaaminen Virkkausohjeita virtuaaliyhteisö vitriini vohvelikangas vol 1 vuorellinen kassi vuorelma vyyhdit keriksi. villalankavyyhdit väri- ja mallisuunnittelu Värjääminen ystävänpäivä