Valkaisin liinat ennen niiden käyttöä. Jostain syystä tuo yksi liina näyttää kellertävältä kuvassa. No, onhan se vähän luonnonvaalea reunoiltaan, mutta väriero valkoiseen ei ole luonnossa noin suuri.
Kaikki nämä12 pikkuliinaan päätyivätvät hattaroiksi valkoiselle pellavalle.
Näistä hattaroista näkyy läpi.
Käytin taas pitsien "upotustekniikkaa".
Aikaa tämän valmistamiseen kului ruhtinaallisesti.
Sinipellavaisen OMA "UPOTUSTEKNIIKKA":
- Piirrä kankaaseen ympyrä, joka on pienempi kuin liina. Apuna voi käyttää esim. lautasta.
- Leikkaa ympyrä irti ja huolittele aukon reunat saumurilla tai siksakilla.
- Sovita silitetty pitsiliina reiän päälle ja kiinnitä nuppineuloin pohjakankaaseen.
- Ompele tiheällä suoralla ompeleella pohjaan kiinni.
- Huolittele langanpäät ja silitä luomus.






Todella hienoja liinoja! Kiitos myös ohjeesta!!!
VastaaPoistaOle hyvä!
Poista♥ kaunis!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHieno! Melkein innostuin itsekin kokeilemaan, syksyllä voisi olla aikaa?
VastaaPoistaKiitos kehuista. nyt onkin melko lämmintä sisälläkin ompelemiseen.
PoistaVoi että minä sitten tykkään näistä sinun töistäsi... ne on niin minullekin sopivia. Pitääkin syksyllä tarkistaa kaapista, kuinka paljon pikkuliinoja löytyy :)
VastaaPoistaKiitos! Ihanaa, että jotkut tykkää näistä...
PoistaIhana ,ihana on tämäkin liina, sopiva nimi tuo hattara.
VastaaPoistaKiitos! Pää pilvissä saa aikaan ainoastaan hattaroita.
PoistaNää on niin ihania nää sun liinat....!!!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHieno keksintö vanhojen pitsiliinojen uus käytölle! Todella kauniitä liinasi, fiksua yhdistää juurikin pellavaan. Miten olet valkaissut liinat?
VastaaPoistaValkaisin pesukoneessa. Laitoin rummunpäälle laimennettua kloriittiliuosta.
Poista