Lämmin ja älykäs tila käsillä tekemiselle, kauneudelle ...

    

Sinipellavainen on lämmin ja älykäs tila käsillä tekemiselle, kauneudelle ja ihmisyyden ymmärtämiselle.

On hassua ajatella, kuinka erilaisesta lähtökohdasta Sinipellavainen aikoinaan syntyi.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, lapseni oli muuttamassa omaan kotiinsa. Minulla ei ollut suurta suunnitelmaa siitä, mitä tästä kaikesta tulisi. Alun säätämisen jälkeen oli vain halu tehdä, jakaa, kuvata ja kirjoittaa – ja ehkä myös pieni tarve löytää itselleni uusi tila elämän muuttuessa.

Siitä alkoi matka, joka on ollut paljon suurempi kuin osasin silloin kuvitella.

Vuosien aikana Sinipellavainen on saanut kasvaa, muuttua ja löytää omaa muotoaan. Alun käsityöpainotteisista kirjoituksista mukaan on tullut sisustusta, leivontaa, valokuvausta, elämän pieniä yksityiskohtia ja vähitellen myös yhä enemmän niitä aiheita, jotka kiinnostavat minua ihmisenä ja ammattilaisena.

    

Olen kasvatusteieteiden maisteri, pedagogi ja opettaja, ja olen toiminut opettajana yli 20 vuoden aikana. Opettajuus on ollut ihana ja samalla merkittävä osa elämääni ja tapa olla jatkuvasti tekemisissä ihanien lasten, nuorten ja aikuisten ihmisten sekä oppimisen, kasvun ja erilaisten elämäntilanteiden kanssa.

Matkaan on mahtunut myös hyvin vaikeita vaiheita. Oleme joutuneet vuosikymmenten aikana pitkäkestoisen, ilkeämielisen ja järjestelmällisen häirinnän kohteeksi. Osa siitä on ulottunut myös tälle alustalle, ja muihin tapahtumiin on liittynyt myös erittäin vakavaa rikollista toimintaa. Tämä kaikki on väistämättä vaikuttanut siihen, millaisena olen kokenut julkisuuden, verkossa olemisen ja oman turvallisen tilani.

En kuitenkaan halua rakentaa Sinipellavaisen tarinaa näiden tapahtumien ympärille. Päinvastoin. Haluan niiden jälkeenkin pitää kiinni siitä, mikä tässä on aina ollut tärkeintä: luovuudesta, ajattelusta, kauniista asioista, ihmisyydestä ja oikeudesta olla oma itseni.

Olen opiskellut kasvatustieteiden lisäksi mm. valtiotieteitä ja psykologiaa. Näiden alojen yhdistelmä on vuosien mittaan vahvistanut kiinnostustani ihmiseen, vuorovaikutukseen, oppimiseen, yhteiskuntaan ja siihen, miten erilaiset elämänvaiheet meitä muuttavat.

Vuonna 2025 valmistuneessa pro gradu -tutkielmassani tarkastelin yhden ihmisen elämän merkittävistä siirtymistä – aikaa, jolloin elämä, identiteetti ja ihmissuhteet voivat saada uudenlaisen muodon.

    

Ehkä juuri tässä on yksi tärkeimmistä asioista, joita vuosien työ, opiskelu ja elämä ovat minulle opettaneet: ihminen ei pysy samanlaisena, eikä tarvitsekaan pysyä. Myös blogini on saanut ja saa muuttua.

Käsityöt ovat edelleen tärkeä osa Sinipellavaista. Niissä viehättävät käsillä tekeminen, materiaalit, värit, yksityiskohdat ja ennen kaikkea tekemisen rauha. Vuosien aikana olen saanut blogimaailmasta valtavasti inspiraatiota, löytänyt uusia tekniikoita, tutustunut suunnittelijoihin ja kauppoihin sekä kohdannut ihmisiä, joiden kanssa on jaettu sama kiinnostus tekemiseen. Mutta käsillä tekeminen on minulle nykyään myös jotakin enemmän.

Se on tapa pysähtyä.

Tapa keskittyä tähän hetkeen.

Tapa tehdä jotakin konkreettista maailmassa, joka on välillä kiireinen, äänekäs ja täynnä informaatiota.

Opettajana olen saanut seurata läheltä ihmisten oppimista ja kasvua. Se on opettanut minulle paljon kärsivällisyydestä, kohtaamisesta ja siitä, että jokaisella ihmisellä on oma tapansa löytää oivalluksia.

Ehkä sama ajatus kulkee myös Sinipellavaisen taustalla.

Kaikkea ei tarvitse tehdä samalla tavalla.

Kaiken ei tarvitse olla valmista.

Oppiminen ja muuttuminen saavat kuulua elämään.

Ja sitten on te, lukijat.

Kun katson blogin kävijämääriä nyt, tuntuu melkein uskomattomalta, että vuonna 2021 vierailijoita oli yli 600 000, vuonna 2024 jo lähes 800 000 – ja nyt elokuussa 2026 Sinipellavaisessa on ylitetty miljoonan vierailun raja.

Miljoona!

Lisäksi kävijöitä on laskurin mukaan seuraavien lippujen maista. Kiitos!

Se on valtava määrä, kun ajattelen, että kaikki sai alkunsa hyvin pienestä ajatuksesta: jospa kirjoittaisin blogia.

Jokainen vierailu on kuitenkin lopulta yksi ihminen. Yksi lukija. Yksi ohikulkija, joka on ehkä etsinyt ideaa, ohjetta, ajatusta, inspiraatiota tai vain hetken hengähdystä.

Siksi haluan sanoa: kiitos. 🌹

Kiitos siitä, että olet käynyt täällä.

Kiitos kommenteista, viesteistä, kohtaamisista ja vuosien varrella saaduista tunnustuksista. Kiitos myös siitä, että olet antanut Sinipellavaiselle luvan muuttua kanssani.

Tämä ei ole jäähyväinen.

Tämä on uusi luku.

Sinipellavainen kulkee edelleen käsityön, kauneuden, arjen, ihmisen ja elämän ilmiöiden äärellä. Joskus käsissä on lankaa. Joskus kamera. Joskus kirja tai tutkimus. Joskus vain ajatus, jonka äärelle tekee mieli pysähtyä.

Ja ehkä juuri siitä tässä kaikessa on ollut alusta lähtien kyse:

uteliaisuudesta elämää kohtaan.

Tervetuloa jatkamaan matkaa kanssani.

 - @Sinipellavainen

Edit: Minulta on myös kysytty usein, teenkö tilaustöitä tai myynkö tekemiäni tuotteita. Molempiin kysymyksiin on vastauksena - en! 

Unikonpunainen rakkaus sai seinäkukat siivilleen 🌺🪽

Yksi kangas, kaksi mekkoa – ja jo pitkään odottanut Marimekon aarre pääsi vihdoin loistamaan.

On olemassa kankaita, jotka ostetaan hetken mielijohteesta. Ja sitten on niitä, jotka odottavat kaapissa kauan - jopa vuosia sitä oikeaa hetkeä.

Tämä upea punavalkoinen kangas kuuluu jälkimmäisiin.

Kangas tarttui aikoinaan mukaani Marimekkon Outlet-myymälästä. Ihastuin heti sen rohkeaan, suurikukkaiseen kuosiin ja ennen kaikkea väreihin: hehkuvaan punaiseen ja siihen juuri sopivaan ripaukseen vaaleanpunaista. Silti kangas sai odottaa.

Joskus inspiraatio ei nimittäin synny siitä, mitä kangas on, vaan siitä, mikä vaate siitä halutaan tehdä.

Ja nyt se tapahtui.

Sama kangas – kaksi täysin erilaista mekkoa

Päätin tehdä kankaasta kaksi mekkoa: toisen lyhyenä ja toisen pitkänä.

Ajatus tuntui heti kiinnostavalta. Sama kangas, sama näyttävä kuosi, mutta kaksi erilaista siluettia ja aivan erilainen tunnelma.

Lyhyessä mekossa kuosi pääsee leikkisästi esiin. Se on raikas, rento ja samalla näyttävä – sellainen vaate, jonka voi pukea helposti kesäpäivään, juhlaan tai illanviettoon. Lyhyempi helma antaa isolle kukkakuosille keveyttä ja tekee kokonaisuudesta nuorekkaan ja iloisen.

Pitkässä mekossa tapahtuu jotain aivan muuta.

Kun kangasta on ympärillä enemmän, kuosi muuttuu lähes maalaukseksi. Suuret punaiset kukat saavat tilaa hengittää ja pitkä helma tekee mekosta näyttävän ja elegantin. Se on juuri niitä vaatteita, jotka eivät kaipaa seurakseen paljon mitään muuta.

Mekko itse on asu.

Kaavan ehdoilla – vai kankaan ehdoilla?

Näyttävän kuosin kanssa suunnittelussa oli yksi erityinen haaste: miten suuret kukat kannattaa sijoittaa niin, että ne toimivat vaatteen leikkauksissa?

Tällaisessa kankaassa kuosia ei voi ajatella vain tasaisena pintana. Jokainen leikkaus, sauma ja helman kohta vaikuttaa siihen, miltä kokonaisuus näyttää.

Siksi mekkojen suunnittelussa sai jälleen huomata, kuinka paljon ompelussa on muutakin kuin kaavan seuraamista.

On katsottava kangasta.

Käännettävä sitä eri suuntiin. Mietittävä, mihin suuri kukka osuu. Pohdittava, mikä kohta saa olla huomion keskipisteenä ja missä taas voi antaa kuosin jatkua rauhallisemmin.

Ja ehkä juuri siinä on itse tekemisen viehätys.

Valmis vaate ei ole vain mekko – se on suunnittelupäätösten summa.

Pieni kaulus, rennot hihat ja paljon persoonallisuutta

Molemmissa mekoissa halusin pitää mallin melko yksinkertaisena. Kun kangas on näin voimakas, vaatteen ei tarvitse kilpailla sen kanssa.

V-pääntie antaa kasvoille tilaa ja tuo muuten runsaan kuosin keskelle hieman rauhallisuutta. Lyhyet, kevyesti "poimutetut" hihat sopivat puolestaan täydellisesti mekon iloiseen olemukseen.

Ja juuri tässä huomaa jälleen yhden asian, josta pidän itse tekemisessä:

Kankaan ei tarvitse muuttua trendiksi. Sen ympärille voi rakentaa vaatteen, joka tuntuu omalta.

Pitkään kaapissa – ja lopulta juuri oikeaan aikaan

Hauskinta tässä projektissa on ehkä se, että kangas ei ollut uusi.

Se oli ollut minulla jo pitkään. Vuosien ajan se oli yksi niistä ihanista kankaista, jotka kyllä muistetaan aina silloin tällöin, mutta joita ei kuitenkaan raaskita leikata.

Tiedättehän tunteen?

”Tämä on niin ihanaa, että tästä pitää tehdä jotain erityistä.”

Ja samalla juuri tuo ajatus voi estää tekemästä siitä yhtään mitään.

Nyt olen kuitenkin todella tyytyväinen, että odotin. Tai ehkä paremminkin: että lopulta uskalsin leikata.

Kangas sai uuden elämän – eikä vain yhtenä mekkona, vaan kahtena.

Kumpi on sinun suosikkisi?

Lyhyt vai pitkä?

Itse en osaisi ehkä edes valita. Lyhyessä mekossa on ihanaa huolettomuutta ja kesäistä energiaa, kun taas pitkä mekko tekee kuosista näyttävän ja lähes dramaattisen.

On myös hauska huomata, miten erilaiselta sama kangas voi näyttää eri mallisena.

Yksi kangas. Kaksi mekkoa. Kaksi tunnelmaa.

Ja mikä parasta – kumpaakaan näistä ei tarvitse tulla vastaan kadulla samanlaisena.

Ehkä siinä onkin itse ompelemisen suurin luksus.

Voit nähdä kankaan, ihastua siihen, antaa sen odottaa vaikka muutaman vuoden ja lopulta tehdä siitä juuri sellaisen vaatteen, jota olet sillä hetkellä valmis käyttämään.

Tällä kertaa vuosia odottanut punavalkoinen aarre pääsi vihdoin pois kaapista.

Ja kyllä – oli todellakin sen arvoinen odotus. ❤️

Näistä on iloa pitkäksi aikaa.

                         @Sinipellavainen

Pitsimekon tarina ei päättynyt sen helmaan – se jatkui laukussa

Ylijäämästä ylellisyyttä: konekirjotun pitsin toinen elämä.

Tai ehkä voisi sanoa, että se on edellisen postauksen mekon jälkikirjoitus.

Kun kirjotusta pitsimekosta oli ommeltu viimeinen sauma, pöydälle jäi kasa erikokoisia kangaspaloja. Niissä näkyivät samat vaaleanpunaiset ruusut, kirkkaanpinkit kukat ja vihreät lehdet, jotka jo kukkivat valmiissa mekossa. Näin jämäpaloissa uuden mahdollisuuden. Koska kangas oli liian kaunista unohdettavaksi laatikon pohjalle, päätin jatkaa mekon tarinaa. En toisella vaatteella, vaan laukulla.

Vähitellen parista pitsipalasta ja satiinista alkoi muodostua uusi kokonaisuus. Kukat löysivät toisensa uudelleen. Laukusta tuli ainutlaatuinen - uniikki.

Käsityöhuoneessa mikään kaunis kangas ei päädy roskiin ilman neuvotteluja.

Käsitöiden teossa on myös kivaa, se, ettei samanlaista ei voi tehdä toista, sillä vain suunnittelija ja tekijä tietää, miten työ on tehty. Parasta tässä työssä oli kuitenkin se, että mekko ja laukku kuuluvat yhteen.

Kun niitä katsoo rinnakkain, huomaa heti niiden sukulaisuuden. 

Laukun kirjotut ruusut ovat peräisin samasta pitsistä kuin mekon kukat. Ne ovat kirjaimellisesti samaa tarinaa, vain eri muodossa.

Juuri tällaisina hetkinä ymmärrän, miksi rakastan käsitöitä. Kaupassa ostetun laukun ja mekon välillä on harvoin tällaista yhteyttä. Mutta käsityössä jokainen kangaspala kantaa mukanaan muistoa siitä, mistä se on tullut. Laukku ei ole vain asuste. Se on mekon jatko-osa.

Kun viimeinen sauma oli ommeltu ja laukku nostettiin valoon, kirjotut kukat hehkuivat samalla tavalla kuin mekossakin. Silloin tiesin, että jämäkangaspalat eivät olleet ylimääräisiä ja poisheitettävissä. Ne olivat vain odottaneet seuraavaa tehtäväänsä.

- @Sinipellavainen

🌹 Valon läpi kukkiva mekko – pitsiunelma ompelupöydältä vaatekaappiin

Yksi mekko monta ilmettä!

Tekoälyllä jalostettu kuvitus omasta kuvasta

Yksi mekko monta ilmettä!

Tämä pitsimekko muistuttaa siitä, että joskus ompelukone ei rakenna vaatetta – se kasvattaa puutarhan.

Pitsin ompelussa on aina oma taikansa. Vaikka pitsi näyttää hauraalta, kirjonta tekee siitä yllättävän kestävän. Samalla jokainen sauma on suunniteltava tarkasti, sillä näyttävä kirjonta ei peitä virheitä – se korostaa niitä. Pitsi ei myöskään yleensä purkaannu samalla tavalla kuin kudotut kankaat, mikä antaa ompelijalle vapautta hyödyntää reunoja luovasti.

Tämän mekon ideana ei ollut rakentaa vain vaatetta, vaan luoda kerroksellisuutta. Musta alusmekko toimii yönä, jonka päälle kukat saavat puhjeta täyteen loistoonsa. Päivänvalossa mekon ilme muuttuu jatkuvasti: välillä kukat näyttävät leijuvan ilmassa, välillä ne sulautuvat osaksi tummaa taustaa (kuvassa vuorta sijaistaa musta villahuivi).

Joskus kangas ei ole vain kangas. Se on puutarha, joka odottaa kevättä.

Tämä tarina alkoi mustasta verkkopitsistä, johon oli kirjailtu vaaleanpunaisia ruusuja, fuksianpunaisia kukkia ja hennonvihreitä lehtiä. Kankaan pinta oli kuin kesäillan puutarha sateen jälkeen: läpikuultava, kevyt ja täynnä yksityiskohtia. Kirjotut kukat kohosivat pinnasta kolmiulotteisina, aivan kuin ne olisivat juuri avautuneet valoon.

Kankaan reunassa kulki pieni merkki valmistajastaan – kuin salainen allekirjoitus taideteoksen nurkassa. Siitä alkoi matka kohti pitsimekkoa.

Kun mekko viimein valmistui ja ripustettiin ikkunan eteen, valo kulki sen läpi kuin metsän siimeksessä. Kukat hehkuivat, verkkopitsi hävisi näkyvistä ja jäljelle jäi vain vaikutelma kukkivasta puutarhasta.

Moni käsityöharrastaja kuvaa kirjottujen pitsien viehätystä juuri näin: vaate ei ole enää pelkkä käyttöesine vaan kertomus, jossa käsityö, materiaali ja tekijän mielikuvitus kohtaavat. Kirjonta onkin vuosisatojen ajan ollut tapa kertoa tarinoita langalla.

Ompelupöydällä pitsi käyttäytyy kuin villi köynnös. Sitä ei voi pakottaa täysin suoraan. Sen kanssa neuvotellaan. Jokainen nuppineula on pieni sopimus siitä, mihin suuntaan kangas saa kasvaa.

Tarkkasilmäinen huomaa, että mekosta puuttuu vuori. Se ei kuitenkaan ole keskeneräinen, vaan täysin tarkoituksellinen ratkaisu. Haluan ommella mekon alle useita erivärisiä alusmekkoja, jotta sama pitsimekko voi saada aina uuden ilmeen. Mustan alusmekon kanssa kokonaisuus on dramaattinen ja iltajuhliin sopiva, roosan sävy korostaa kirjailtujen ruusujen pehmeyttä, ja kirkkaampi väri voi nostaa esiin fuksianpunaiset kukat aivan uudella tavalla. Läpinäkyvä kirjontapitsi toimii kuin kehys, jonka sisällä värit vaihtuvat tunnelman, vuodenajan ja käyttötarkoituksen mukaan.

Tekoälyllä jalostettu kuvitus omasta kuvasta

Tekoälyllä tuotettu kuvistuskuva 

Juuri tällainen muunneltavuus on yksi käsityön suurista iloista. Yhdestä vaatteesta voi syntyä monta erilaista asua ilman, että tarvitsee ommella montaa eri mekkoa. Samalla pitsin kaunis kirjonta pääsee näyttämään joka kerta hieman erilaiselta riippuen siitä, minkä värinen maailma sen alta kulloinkin pilkistää.

Kirjoita postauksen alapuolella olevaan kommenttikenttään, minkä värisen alusmekon tekisit tälle pitsimekolle.

Mukavaa kesäkuun loppua lukijoilleni.

-@Sinipellavainen

Nocturne

Mustaa silkkiä, hopeista hohdetta ja yön hiljaista eleganssia

Jotkin laukut syntyvät tarpeesta. Toiset syntyvät ideasta. Tämä laukku syntyi tunnelmasta. Halusin suunnitella laukun, jossa olisi samanaikaisesti herkkyyttä, arvokkuutta ja hieman draamaa. Niinpä piirsin kaavan itse ja rakensin kokonaisuuden alusta asti oman näkemykseni mukaan.

 

Laukun päällyskangas on mustaa silkkiorganzaa, jonka pintaan oli kirjailtu hopeanvärisellä langalla ja helmillä hohtavia pallomaisia kuvioita. Ne muistuttavat minua voikukan hahtuvapalloista, kuun pinnan kraattereista tai tähtisumujen kaukaisesta hehkusta – riippuen siitä, millä mielellä laukkua katsoo. Juuri siitä pidän käsintehdyissä töissä: ne jättävät tilaa tulkinnoille.

Sekä laukun ulkopinta että vuori ovat silkkiä. Silkin pehmeä laskeutuvuus ja hienovarainen kiilto tekevät laukusta ylellisen, mutta samalla hillityn. Materiaalit eivät tääs laukassa huuda huomiota, vaan kuiskaavat.

 

Muoto on pelkistetty, lähes veistoksellinen. Pehmeästi topattu kantokahva tekee laukusta miellyttävän kantaa ja antavat sille oman tunnistettavan siluettinsa. Laukkuun kiinnitetty perhonen on irrotettava, joten ilmettä voi muuttaa tilanteen mukaan. Perhosen kanssa laukku on hieman romanttisempi; ilman sitä se muuttuu lähes minimalistiseksi.

 

Tätä laukkua voisi kantaa hautajaisissa, jolloin sen musta silkki ja hopeiset kirjailut viestivät arvokkuutta ja kunnioitusta. Mutta yhtä hyvin se sopii konserttiin, juhlaillalliselle, taidenäyttelyn avajaisiin tai mihin tahansa tilaisuuteen, jossa asuste saa kertoa omaa tarinaansa.

 

Nimekseen laukku sai lopulta Nocturne. Taiteessa nocturne tarkoittaa yötunnelmaa tulkitsevaa teosta. Sana toi mieleeni juuri sen maailman, johon tämä laukku tuntui kuuluvan: mustan silkin syvyyden, hopean hienovaraisen hohteen ja valon, joka nousee esiin varjoista. Siinä on jotakin samaa kuin tähtitaivaassa tai kuunvalossa – hiljaista, salaperäistä ja ajatonta.

 

Nocturne ei pyydä huomiota. Silti siinä on läsnäoloa, joka saa katseen viipymään hieman pidempään. Tämä laukku muistuttaa minua siitä, että musta ei ole vain väri. Se on tässä kankaan näyttämö, jonka päällä hopea saa loistaa.

 

-@Sinipellavainen

Taidevastat 🍃🍃🍃

Kesä on käsillä, ja sen myötä myös saunan pehmeät löylyt ja tuoksuvat hetket. Tänä vuonna halusin kokeilla jotain hieman erilaista – valmistin neljä saunavastaa pellavapefleteistä. 

Lopputulos on yhtä aikaa perinteinen ja leikkisä, juuri sopivasti modernilla saunatwistillä.

Ennen reunojen ompelua pysähdyin hetkeksi värien äärelle. Pellavan luonnollinen pinta houkutteli painamaan siihen kuvioita kangasväreillä. Olisin voinut tehdä koivunlehtisabluunan itse, mutta...

käytin tällä kertaa sabluunoita apuna. Annoin kädenjäljen näkyä tarkoituksella: kuviot eivät ole liian tarkkoja tai täydellisiä, vaan eläväisiä ja hieman rosoisia. Juuri tämä tekee niistä aika hauskoja. Lapset voi ottaa tähän puuhaan mukaan. Lehtiä voi painella vaikka kolmion muotoisilla sienen paloilla.

Kuvan narusaippuoiden tuunausohje Täällä klik*!

Narusaippuoiden tuunaamisohjeeseen linkki edellä.

Kuvioinnissa ideana oli luoda vaikutelma koivun vastasta. Kun pellavapefletit kiedotaan vastan muotoon, painetut kuviot asettuvat lomittain ja muodostavat kokonaisuuden, joka muistuttaa koivun lehtiä ja oksien rytmiä. Lopputulos on yllättävän luonnollinen – melkein kuin kesä olisi kiedottu mukaan saunaan. 

Kangasväreillä painaminen pellavalle oli ihanan meditatiivista puuhaa. Väri imeytyy kankaaseen pehmeästi, ja jokainen painallus jättää hieman erilaisen jäljen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että värin kiinnitys on tärkeä vaihe. Kun työ on täysin kuivunut, värit kiinnitetään silitysraudalla – näin kuvio kestää käyttöä ja pesua paremmin. Pellava kestää hyvin lämpöä, joten kiinnitys onnistuu helposti ilman erityistä varovaisuutta. käytin leivinpaperia työn päällä, se esti maalin tarttumisen raudan pohjaan. 

Kuvassa näkyy kaksi valmiista vastoista, kauniisti sellofaaniin kiedottuna. Ne ovat valmiita kesän lahjoiksi tai omaan saunanautintoon. 

Pienikin käsityöhetki voi tuoda mukanaan paljon iloa – ja ehkä ripauksen koivun tuoksuista tunnelmaa, vaikka vastat olisivatkin tällä kertaa pellavaa.

-@Sinipellavainen