Rukkilaulu

Päiväsen läikkä on valahtanut lattiaan.

Yllä sen vallaton

kultatomu hyörii.

Pakkanen ikkunaan loihtinut on kukkamaan.

Äiti sen luona on

rukin kehrä pyörii.

Polkimen jalka saa nousemaan, laskemaan,

käsi käy ees taas,

käämi langan käärii.

Päivä paistaa ikkunaan. Rukin humu unnuttaa.

Ylös, alas kimmeltäin

kultatomu häärii.

Surinaan keinuvaan leikistänsä unohtuu

pikkumies naurusuu,

haavemaahan siirtyy.

Terheneen kultaiseen Robinsonit, Ruususet

Soorian, Moorian

kaariportit piirtyy.

Päivän juova sumentuu. Kultatomu häviää.

Hämärään äiti jää.

Tuvan ruutu huurtuu.

Veitsi kuun ruudun taa kiiluvana kohoaa.

Varjot kasvaa laipioon,

jättiläisiks suurtuu.

Havahtuu unistaan kauhistuen poikanen.

Kuni luikki hirmuinen

hämysiimaa hiertää

käsi vasten ikkunaa. Varjorukki humajaa

suunnaton: kohtalon

jättikehrä kiertää.

Kaarlo Sarkia

-mustikka-