lauantai 22. joulukuuta 2012

Sweet flower


Tein tämän pehmeän oloasun trikoosametista.


Kangas on aivan ihanan pehmeää ja ja joustavaa. 
Ostin kankaan Eurokankaasta.

Hintaa kankaalla oli 17,90euroa metriltä.


 Tähän piti vielä ostaa resoria kaulukseen, langat jne...
Huom! Kangas kutistuu pesussa 5-8%, joten todellista metri hintaa tuolle kankaalle tuli pari kymmppiä.



Mummon oloasu on jo löytänyt tiensä käyttäjälleen. hintaa tälle asulle tuli kaikkineen kustannuksineen 45 euroa. Vastaavanlainen Nanson valmisvaate maksaa saman verran.

En ole asioinut Eurokankaassa useampaan vuoteen, mutta nyt asioidessani, olivat kaupan kankaiden hinnat todella kalliita. 

Mitä mieltä sinä olet Eurokankaan kankaiden hinnoista?




4 kommenttia:

  1. En ole pitkään aikaan ostanut vaatetuskankaita, joten hintatasoon en osaa ottaa kantaa. Ostan tilkkutyökankaita ja sitä oli aiemmin kiitettävästi palakankaissa. Nyt valikoima on kutistunut tosi surkeaksi. Tampereella Eurokangas muutti ja tilat on nykyisin hankalat ja ahtaat. Harmi, kun hyviä kangaskauppoja ei tahdo enää olla.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kalliilta kyllä.
    Minä yritän vanhasta kehitellä jatkuvasti uutta.. mut se olis hankalaa noin isossa projektissa.
    Varmaankin mukava päällä..

    VastaaPoista
  3. Hei! Ihan vain tiedoksi, että perheyrityksellämme ( Kangaskauppa Wexler ) ei ole mitään tekemistä Eurokankaan kanssa. Ei sitten yhtään mitään. Syntyperälleen ei kukaan mitään voi, mutta jokainen voi rakentaa oman elämänsä siitä riippumatta. Kangaskauppa Wexler on täysin itsenäinen perheyritys, joka tuo itse kaikki kankaat maahan. Valikoimissamme on hyvin paljon muutakin kuin lastenkankaita, vaikka niitäkin meiltä löytyy kattavampi valikoima kuin muista kaupoista. Liikeideamme on myydä erilaisia kankaita ja kivalla hinnalla. Yst. terv. Erica Wexler

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Kiitos viestistä oli kiva, että Sinäkin liityit keskusteluun. En ole väittänyt, että perheyrityksellänne olisi jotain tekemistä Eurokankaan kanssa. Mielestäni on kuitenkin selvää, ettei Wexler tule kaatamaan Eurokankaan monopoliasemaa kankaiden myyjänä, mutta jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, josko pystytte polkemaan kankaiden hintoja Suomessa. Se olisi ilahdeuttavaa!
    Jos pystytte todella myymään kankaita "kivalla hinnalla", niin meistä ja varmasti monesta lukijoistamme saatte vakiasiakkaita ;)

    VastaaPoista


Sinipellavainen kiittää kommentistasi jo etukäteen.